180410 Kaksijakoinen ja moninkertainen julkaiseminen

on kivaa ja kamalaa - oli sisältöä julkaistavaksi tai sitten ei. Ja jos sisältö tilapäisesti puuttuu ja sen lisäksi välineet, joiden kautta ja avulla pitäisi jotain julkaista, ovat vieraita – iskee pahemman luokan alemmuuskompleksi päälle. Viestiminen verkossa, julkisesti julkisuudessa – vaarallista ja viehättävää verkostoitumista… kyllä… outo ilmiö itseydessäni, saati sitten itseni ulkopuolella. Kaiken kansan keskellä pitäisi osata kieltä jos toistakin, ymmärtää teknisistä sovelluksista ja niiden käyttäytymisestä sitä ja tätä. Plus, että muistaa se olennainen tosiasia, että jokaisen julkaisun takana on elävä, tunteva ja herkkä ihminen. Tai niin ainakin olen tähän päivään mennessä luullut ja kuvitellut…

Google sites:ien kanssa kohelsin todenteolla. Päätökseni leikkiä välineiden opettelun kanssa ei oikein ota leiville tilanteessa ja oppimisen vaiheessa, jolloin huomaa julkaisevansa koko maailman saavutettavaksi juttuja, jotka ei koko maailmalle ole just nyt tarkoitettu. Oppimistehtävien tarkemmat ohjeet olisivat viimeistään tässä vaiheessa kultaakin kalliimmat. MITEN ”luot”, ”lisäät”, ”määrität”, ”sisällytät”, ”muotoilet”, ”editoit”… sisältöä (tekstiä, kuvia, taulukoita…) sivuille… sivustoille... työvälineillä työvälineille. Verbit tuollaisenaan ovat kovin abstrakteja eli epähavainnollisia ja samaan aikaan erittäin monitulkintaisia. ”Kokeilujakin” kun on niin monenmoisia.

Pitäisiköhän tässä vaiheessa keskittyä opiskelemaan vain se kansainväliseksikin tituleerattu kieli perin pohjin - niin että selkäytimessä sykähtäisi heti huomiota herättävästi olennainen ja oleellinen merkitys, mistä milloinkin puhutaan…